keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Alelöytöjä ja valokuvausta


Taas on uusi viikko jo puolessa välissä ja kohti viikonloppua mennään. Kävin viime viikonloppuna kaupoilla ja mukavia alelöytöjäkin tarttui mukaan. Innostuin samalla taas kuvailemaan ostoksiani. Valokuvaaminen kyllä saa ajan kulumaan nopeasti. Näitäkin kuvia ottaessa kului tovi. Tavaroita piti siirrellä ja kameran kanssa pyöriä joka kulmasta katsomaan. Tässäpä teillekin taas otoksia. 



Ihanan värinen kaksikerroksinen kakkuvati ja maljakko. 


Vallilan pyöreä matto, joita ostin jopa kaksin kappalein. 


Iivokin oli sitä mieltä, että voisi toimia mallina hetken. 



Minulla on nyt sellainen kunnon konmaritus fiilis. Voisin käydä kaikki kaapit läpi ja laittaa kiertoon tai myydä vähänkin turhalta tuntuvan tavaran. Ehkä sitä tuleekin tehtyä pikkuhiljaa, kaappi kerrallaan. 

Keväinen pesänrakennusvietti taas oikein pulppuaa ja kaikenlaista mööbleeraamista tekisi mieli kokeilla. Mies joka meillä asuu ei varmaankaan ole yhtä innoissaan asiasta.. ;)

Valon määrä lisääntyy koko ajan. Tuntuu, että minäkin alan heräillä talviunesta. Onneksi on jo keskiviikko ja vapaapäivät taas lähestyy. 

                  - A



2 kommenttia:

  1. Siitä tietää että on kevät, kun kaupat pursuaa tulppaaneja! Ne on ihania! Iivolle pusit <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä ja ne on niin ihania ! :)

    VastaaPoista